Ei saa

Olen syönyt maksalaatikkoa.
Olen juonut light-limsaa.
Olen käynyt Linnanmäellä aikuisten laitteessa.
Olen juonut kolmosolutta ison tuopin.
Olen syönyt homejuustoa.
Olen maalannut rappuset.
Olen värjännyt hiukset.
Olen käyttänyt hyttysmyrkkyä.

Mitäkö outoa noissa on?
Jotkut sanovat, että noita ei saisi tehdä, kun on raskaana.
Olen huono äiti jo 10 viikon ikäiselle sikiölle :-)

Ottakaa ny kahavia ainakin

Olemme lähdössä lapsuudenkodistani päiväreissulle kesäloman aikana.

Äiti: Minä sitten keitän perunat kun palaatte. Ilmoita kun olette tulossa.
Minä: Eikun me kyllä syödään siellä reissussa, kun siellä menee kuitenkin aikaa. Ja meidän täytyy lähteä kotimatkalle sitten melko lailla heti kun tullaan takaisin.

---

Iltapäivä:

Äiti tekstiviestillä: Pesin jo ne perunat. Soita kun olette matkalla.
Minä tekstiviestillä: Ehdittiin juuri syödä. Ollaan kohta kotona.

---

Lapsuudenkoti.

Äiti: No kahvia ainakin otatte. Minä keitän.
Minä: Kuule kun me syötiin ihan juuri. Maha on ihan täynnä, ei millään mahdu mitään. Ja kun meidän täytyy nyt päästä jo kotimatkalle. 300km on kuitenkin aika pitkä matka ajettavaksi.
Äiti: No jäätelöä ainakin otatte. Kahvikin tippuu jo.
Minä: Ei kiitos. Ei me millään jakseta.

----

Kannan kasseja autoon.

Äiti: No mistä te nyt noin mökötätte kun ei mikään kelpaa? Kahvi on jo pöydässäkin.

Astuimme autoon, lausuimme lyhyet kiitokset, ja aloitimme kotimatkan kiukusta kihisten.

Uutinen

Kerrankin minulle kuuluu jotain. Tarkoitan sitä, että yleensä kun joku kysyy, että mitäs kuuluu, niin jotenkin aina tuntuu siltä että ei minulle mitään kuulu. Töissä käyn ja kotona olen, ja semmoista.

Juhannusviikolla elämä mullistui. Raskaustestiin piirtyi kaksi punaista viivaa. Pää meni sekaisin. Apua, eihän sen nyt vielä pitänyt. Missä on cancel? Lapsi on kyllä ihan toivottu ja suunniteltu, mutta hämmennyin siitä, miten nopeasti se sai alkunsa luvan antamisen jälkeen :). Oman taustani huomioonottaen olin jotenkin kuvitellut, että lapsi ei lähtisi alulle ainakaan vuoteen, jos ylipäätään lainkaan ilman apukeinoja. Nykytila on toki ihana yllätys, mutta jotenkin olen kovin hämmentynyt. Loppuuko se elämä tähän nyt? Olenko minä huono äiti? Mitä jos se onkin ihan kauheaa?

Ensimmäinen alkuraskauden ultraääni oli viikko sitten. Oli tosi outoa nähdä monitorilta pieni papunen joka muka kasvaa minun sisälläni. Pieni sydän se siellä jumpsutti kuitenkin hurjaa vauhtia. Tähän asti raskaus ei ole tuntunut kovin konkreettiselta. En nyt tiedä tuntuuko vieläkään. Jospa se monitori näytti kuvaa jostain muualta kuin minun mahastani ;) Enemmän tämä on ollut vielä vaan semmoinen ärsyttävä olotila joka aiheuttaa pahoinvointia, väsytystä, ja estää minua juopottelemasta :) Ja housutkin kiristävät jo.

Viikkoja on nyt kasassa vasta 10, joten laajemmalle yleisölle kertomista viivyttelemme elokuun puoliväliin. Silloin on kunnan tarjoama niskapoimu-ultra, ja jos kaikki on siellä hyvin, voinemme julkaista uutisen. Osa ystäväpiiristä tietää jo, koska tuskin olisivat uskoneet sekuntiakaan, että ihan huvikseni olin juomatta alkoholia koko mökkijuhannuksen ajan :-)

Lasiovista sisään, portaat ylös, osastolle 3E. Jokaisessa ovessa on desinfiointiainetta säiliössä. Ummehtunut makeanhapan tuoksu. Kirkkaat silmät tuikahtavat sairaalasängyn pohjalta astellessani huoneeseen kukkapaketti kädessä. Yöpöydällä on kukkamaljakoita ja nokkamuki. Jokaisen sängyn vieressä rollaattori.

Iäkäs kummitäti löytyi viikko sitten kotoaan oman sänkynsä alta. Lapset löysivät mennessään katsomaan, missä mummo on, kun ei vastaa puhelimeen. Kauaa ei olisi tarvinnut enää olla, kerrottiin. Hirvittää ajatuskin. Oli kuulemma ryöstäjä tullut, ja piti mennä sängyn alle piiloon.

Jutellaan niitä näitä. Sateet käydään läpi, ja liukkaat kelit ja flunssat. Naapurisängyn mummo olisi puhelias, mutta valitettavasti toiset ovat liian huonokuuloisia. Soitetaan yhdessä hoitaja apuun, kun tarvitsisi päästä vessaan. Pitkän odotuksen jälkeen hikisen ja väsyneen oloinen hoitaja tulee ja nostaa reippaasti odottajan rollaattorin ääreen. Kuuntelen kun potilas yrittää livahtaa paluumatkalle ilman rollaattoria ja hoitajaa. Ettei olisi vaivoiksi.

Palvelutaloon on kuulemma vuosien jono.

Extreme 3 -luokan huppu, ja kainaloventilaatiot

- Moi, voisinksmä auttaa?
- Joo no tota mä tässä etin tämmöstä ulkoilupukua. Tarvisin oikeestaan sekä kesäksi, että talveksi.
- Sä voisit hankkia tällaisen Goretex -kuoripuvun, siihen sitten polypropyleenialuskerraston, ja väliin polartec-fleeceasun. Silleen sä voit sit vähentää ja lisätä kerroksia vuodenajan mukaan. Tai sit yks vaihtoehto on tämmönen Softshell -takki. Tässä on extreme 3 -luokan huppu, ja kainaloventilaatiot.
- Hmm jaaha. No tuota mitäs tuommoiset maksaa?
- Tää Goretex -puku on 459e, sit tää aluskerrasto on 69e, ja välikerrasto 99e.
- !!??
- No sit meil on näitä Drymaxxx-pukuja, ne on vähän edullisempia. Esimerkiks tää on tosi kiva malli, 269e.

Pidän edelleen ulkoillessani sitä lukiovuosina ostettua keltaista puuvillahupparia.

Elämysmatka

Metrosta ulos, tungos, portaisiin, ylös. Liukuportaiden yläpäässä keski-ikäinen nainen istuu lattialla tyhjä mäyräkoirapakkaus vieressään. Sotkuinen tukka roikkuu päätä myöten. Jalassa on rähjäiset kengät. Pää roikkuu, ja nainen toistelee jotain, joka muistuttaa vierasta kieltä.

Ulko-ovella kirpakka tuuli tunkee sisään takinkauluksesta. Kaulahuivi jäi kotiin. Miten tämä katu onkin aina tällainen tuulitunneli. Paljon ääniä, sekoittuvia tuoksuja. Värivalo thaihierontapaikan ikkunassa on rikki, se pitää särisevää ääntä. Nostelen jalkojani lasinsirujen ja lammikoiden välissä. Toisella puolella katua vanha mies makaa maassa ambulanssin oranssin vilkkuvalon loisteessa. Ensihoitajien neonkeltaisten takkien heijastimet välkähtelevät.

Täällä pitäisi varmaan käydä useammin. Pysyisi oma elämä jotenkin mittasuhteissa.

Comeback & käänteinen vauvakuume ?

Kotona sairastaminen sai aikaan sen, että bloggerin salasana ilmestyi päähäni, vaikka vannoin joku aika sitten unohtaneeni sen. Katsotaan kauanko intoa riittää tällä kertaa. Ehkä minua innostaa toisaalta sekin, että olen löytänyt viime aikoina useita tutumpien ja oudompien blogeja blogilistalta. Ei oo reilua että vain minä pääsen tirkistelemään :-).

Edellinen postaus on näköjään tammikuulta. Kuluneen 9 kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Menin naimisiin, vaihdoin sukunimeä, kävin Thaimaassa yms. pientä.

Viime aikoina minua on jostain syystä vaivannut syyllisyys siitä, että en pode vauvakuumetta. Herään siihen öisin, ja mietin sitä aamuruuhkassa matkalla töihin. Nyt kai kuuluisi haaveilla päiväkaudet pienten jalkojen tepsutuksesta, kun häätkin olivat ja menivät? Kunnon naisen kyllä kuuluisi? (mistä lähtien minä olisin sellainen ollut...)

Eilen flunssaa sairastaessani roikuin päivän perheklubin nettisivuilla lukemassa pienten vauvojen äitien kirjoituksia siitä, kuinka kullannuput venyttävät koko perheen pinnan valvottamisen takia äärirajoille, pitkiksikin ajoiksi. Minua hävetti lukiessani ajatellakin, että en minä halua tuota. Eihän noin saa ajatella. Miksi minä sitten noita luin? Onko tämä jokin kiero käänteisvauvakuume?